maanantai 5. toukokuuta 2014

Kakkosluokkalaisten maalis- ja huhtikuun juttuja

 LUKEMISTA, LUKEMISTA, LUKEMISTA!


Harjoittelimme parilukemista ykkösluokkalaisten kanssa.





    

Luimme lukupiireissä tai parilukemisena luokkakaverien kanssa kaksi kirjaa: Atte ja Nysä-Putte sekä Maailmantappi  ja kukalliset kurahousut. Teimme niistä myös kirjallisuustehtäviä.

Lukemista edelleen Mikael Agricolan päivänä, suomen kielen päivänä

Vietimme lukuviikkoa. Kouluun sai tuoda oman lempikirjansa. Kirja esiteltiin omassa ryhmässä. Ryhmässä oli oppilaita ykkösluokkalaisesta kuudesluokkalaiseen.





Osallistuimme Liikuntaseikkailuun neljän viikon ajan.

Aloitimme valmistautumisen kevään Kaikki pelaa-jalkapallotapahtumaan. Harjoittelimme kentällä myös ykkösluokkalaisten kanssa. Säät suosivat!



Vierailu

Jari-pappi kävi kertomassa lähetystyöstä.


Askartelimme pääsiäistipuja ja pupuja yhdessä ekaluokkalaisten kanssa.




PUPPE!



Taiteilimme pajunkissatöitä sekatekniikalla. Laveerasimme vesiväreillä taustan, käytimme vahaliituja oksiin sekä liimaa ja suolaa pajunkissoihin.



















Pääsiäispajoissa toimimme jälleen kerran yhteistoiminnallisissa ryhmissä kädentaitoja harjoitellen.









Noita matkustaa...

 ...ja pääsiäiskukot munivat pääsiäisaamuna!








Vappuaattona lähdimme perinteiselle Wappuvaellukselle rooliasuihin pukeutuneina.



 

 

 


 Opettajat löysivät koulun pukuvarastosta värikkäitä asuja. Asut oli saatu lahjoituksena koulumme entiseltä kummilta, Ritva Hämäläiseltä.


             

 

Wappuvaelluksen jälkeen oppilaat saivat esittää näytelmiä, tansseja ja muita esityksiä. Koulussa oli myös kahvio vanhemmille ja kyläläisille.
Peppi Pitkätossu

Kolme pientä porsasta

Susi puhaltaa olkitaloa nurin!

Vaahteramäen Eemeliiii!


Ketä nämä olivatkaan?

Kevään merkkejä esiteltiin luokassa runsaasti.

Silmuja - kohta vihertää!

Yöperhonen
         
Valkovuokko
Näsiä - Vihdin nimikkokasvi - kukkii!

Sisilisko (vaikka näyttääkin käärmeeltä)

Voikukkia

Kielojen alkuja

Vaahtera kukkii

Rentukoita ja paljon muita hienoja kuvia oppilaiden kuvaamina!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti