keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Opintoretki Heurekaan 26.11.





Meille oli varattu erilliset kouluohjelmat "Tellus" sekä "Avaruuden ikkunat"





Lasten Heurekassa oli kaikenlaista toimintaa yhdessä tai yksin tehtäväksi.









Eväspaikka täyttyi niin meidän kuin muidenkin koulujen oppilaista.




Heureka-klassikot-näyttelyssä on yleisön suosikkeja. Sieltä löytyy myös muissa maailman tiedekeskuksissa kehitettyjä juttuja.






Päänäyttelyhallissa on erilaisia teemanäyttelyitä. Täällä moni kävi teettämässä omalla kuvalla varustetun kolikon.












Maan alle - näyttely geologiasta, kaivoksista ja maanalaisesta rakentamisesta.







Rotta-koripallo kiinnosti monia.






Vähän ostoksiakin ehdittiin tekemään päivän aikana. 






Retkipäivä oli kiva. Saatiin kokea monia mielenkiintoisia, niin pieniä kuin suuriakin asioita.





Kiitos tietenkin itse oppilaille, mutta myös vanhemmille ja vanhempainyhdistykselle retken toteutumisesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti