torstai 30. tammikuuta 2014

2. luokan tammikuu


Pitkän joululoman jälkeen olikin mukavaa palata kouluun ja arkeen.


Joululle jätettiin jäähyväiset: Muistelimme lomatapahtumia ja tietenkin joulupukin vierailua. Kerroimme joululoman kuulumiset.




Toimme kouluun näytille mieluisan joululahjan, jonka esittelimme luokalle.






Saimme tuhota hienon piparkakkutalon.
Se oli todella hyvää!
Nam!

Lappi

Suuntasimme ajatuksemme pohjoiseen. Teimme postereita Lapista ryhmissä.









Rakensimme ruokalaan pientä kotaa. Kotaan laitettiin saamelaisia esineitä.


Revontulet Lapin taivaalla
 
Porotokka tunturissa 
Neljän tuulen hattu



Saamelaispukuja

Noitarumpu

Nutukkaat, poron sarvista tehty kynttelikkö ja poro

Lapinlakki


Poron sarvet ja ilves

Taidetta tuntureilta

Posterit valmiina!









Teimme myös jäisiä revontulitaideteoksia, mutta kuvat eivät ehtineet tähän päivitykseen.


Tuikkujahdissa































Kävimme Nummelanharjulla hiihtämässä. Sinne oli tykitetty hieno latu. Pääsimme sinne samalla bussilla, millä muut menivät uimahalliin. Meno ladulla oli niin vauhdikasta, että ope ei ehtinyt ottaa kuvia ladun varrelta. Kivaa oli!  Torstaina menemme uimahalliin polskimaan.
Osallistuimme Rosk'n Rollin tuikkukuorien keräysjahtiin tavoitteenamme tietenkin voitto ja alumiinijätteen kierrättäminen. Se luokka, joka kerää eniten kuoria oppilasta kohden voittaa luokkaretkipäivän. Kuoria kertyi yli 7000! Tulokset julkistetaan helmikuussa. Ja huom! Ei se voitto kuitenkaan ole tärkeintä, vaan osallistuminen ja se, että on hauskaa ja maailma pelastuu! :)

Hiihtämässä

 

 

 

 

 

 

 







tiistai 21. tammikuuta 2014

4.lk animaatioita tekemässä

 
 
Tammikuu alkoi iloisissa merkeissä animaatioiden parissa. Ensin piti miettiä elokuvan käsikirjoitus ja sitten piti vielä tehdä muovailuvahasta hahmot elokuvaa varten.
Ryhmätyötä parhaasta päästä!
 
 
 
 




 
Ja tässä valmiit elokuvat:
 
 
video
 
video
 
video
 
Tässä linkki vielä yhteen videoon:
 
 
 

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

3. lkn viikko 3

Maanantaina maalasimme viime perjantain kuvistöitä.
 
 
 
Kuvistyönä teimme ilotulituksia .

Maanantaina suoritimme ompelukoneen ajokorttia.

Torstaina meillä oli ypin tunti ja kerroimme  Suomen paikoista toisillemme.



Torstai-iltapäivällä teimme matikan tehtäviä tietokoneilla.

 
 
Perjantain kuvistunnilla teimme sarjakuvia.
 

Kirjastoautolta saimme kirjakassin ja aloitimme parilukemisen.
 
 
 
Kirjoittajat. Kevin ja Nooa